Romanian koiratarhat

arvoton alelaarin rakki ja roska monelle, mutta suurin aarre ja rakkaus toisille.

Rescuekoirat herättävät monenlaisia tunteita. Toivoa ja toivottomuutta, joskus myös hämmennystä, huolta, surua ja jopa vihaa. Moni on nähnyt kuvia/videoita suurista tarhoista täynnä haukkuvia koiria tai yksin kylillä vaeltavina ja miettinyt: millaista niiden elämä oikein on? Miksi näitä Romanian tai muiden maiden "roskia" raahataan suomeen?

Koen vapaaehtoistyön äärimmäisen tärkeänä ja pääsin itse kokemaan läheltä Romanian koiratarhojen arkea, kun olin Romaniassa lokakuussa 2025 Rescueyhdistys Kulkurit ry:n aktiivimatkalla. Vietimme useita päiviä eri tarhoilla, joissa satoja koiria odotti omaa kotiaan. Jokainen heistä oli yksilö – oma tarinansa, oma historiansa, omat pelkonsa ja toiveensa. Jokainen heistä on osa valoisampaa tulevaisuutta kaikille eläimille. Heidän elämä on merkityksellinen tässä suuressa tavoitteessa, oli heidän kohtalonsa mikä tahansa.

En ole koskaan ollut ihminen, joka kerää magneetteja eri maista. Kuitenkin nyt koin tarvitsevani tämän magneetin. Muistona ja lupauksena "me tavataan vielä" ja että osa minusta jäi heidän luokseen.

Vaikka olen matkustanut elämässäni paljon eri maissa ja aina rapsutellut kaikki kohtaamani koirat (aka. "kirppusirkukset"), oli tällä matkalla tavatut koirat erityisen henkilökohtainen kokemus. Muistan Thaimaassa eri kerroilla kohtaamani koirat, kuin videon pyörittämässä kuvaa heistä mielessäni. Tulen aina muistamaan heidät ja miettimään mitähän heille kuuluu ja millaisen lopun he kokivat. Se miten henkilökohtaisia kokemukset Romaniassa olivat, ovat täysin eri tasoa. Kuin iso osa sielusta jäisi heidän luokse Romaniaan. Nämä tarinat eivät tällä reissulla onneksi jää avoimiksi kysymyksiksi mieleeni, vaan heidän matkaansa saan seurata vierestä.

---

Romanian rescuekoirat ja elämä tarhalla

Romanialaisia kulkukoiria paikallisen marketin parkkipaikalla Bukarestissa.

Romania

Romania on kaunis maa, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen. Muutaman päivän Bukarestin vierailu myös antoi itselle tunteen turvallisuudesta. Keskiyöllä yksin Airbnb:n lähistöllä haahuilu oli rentoa tutkiskelua, eikä tuntunut, että koko ajan pitäisi olla silmät selässä. Liikenne oli melkoista, sitä mitä nyt miljoonakaupungilta voi odottaa. Liikenteen seassa koikkelehtivat koirat aiheuttivat jälleen (kuten aina matkoilla) pieniä sydämen pysähdyksiä ja varsinkin he, jotka tyynen rauhallisesti pistivät levolle keskelle autotietä. Vain pää saattoi nousta autojen ohittaessa heidät vastaantulevien kaistalta.

Kulttuuri Romaniassa on erilainen monella tapaa, uskonto ja erityisesti katolilaisuus on vahvasti esillä ja näin suomalaisesta näkökulmasta hintataso maassa on edullinen. Edullisuus kertoo toki samalla omaa tarinaa maan palkkatasosta. Romaniassa keskimääräinen bruttopalkka on noin 900–1 000 €/kk. Palkoissa on kuitenkin huomattavia eroja riippuen toimialasta. Asiakaspalvelussa, rakennusalalla ja hallinnossa palkka liikkuu siellä 800–1 200 €/kk tienoilla, kun taas koulutetummilla aloilla palkka on huomattavasti korkeampi.

Köyhyys ( erityisesti maaseudulla) on iso haaste kaiken korruption ja lahjonnan lisäksi. Köyhyys on valtavan monitahoinen ongelma ja sillä on suuri vaikutus eläinten kohteluun. Eläinten hyvinvointi onkin yhteiskunnallinen hyvinvointikysymys. Kaikki kaltoinkohtelu ei siis ole "tahallista". Monesti se johtuu tietämättömyydestä, köyhyydestä ja/tai voimavarojen puutteesta.

Esimerkiksi eläintä ei viedä eläinlääkäriin, koska siihen ei ole varaa tai ei tiedetä, kuinka paljon eläin todella kärsii.

Tämä ei muuta sitä, että eläin kärsii, mutta se kertoo, että ongelmaan tarvitaan enemmän kuin moraalista paheksuntaa. Tarvitaan koulutusta, tukea, valistusta ja yhteiskunnallisia rakenteita.

Moni koiratarhoilla (yksityinen tai kunnallinen) palkallisena työskentelevä saattaakin tehdä työtä vain ja ainoastaan rahan vuoksi ja valitettavasti silloin tällöin koirat saavat osansa näiden henkilöiden pahasta olosta. Onneksi yksityisillä tarhoilla eläinsuojelijat lopettavat työsuhteen välittömästi, mikäli havaitsevat minkäänlaista kaltoinkohtelua. Toisinaan varsinkin kunnallisilla tarhoilla julmuudet saavat jatkua kauankin, ennen kuin niihin puututaan.

Romanian eläinsuojelulaki ja sen valvonta on varmasti prioriteettilistoilla todella alhaalla, eikä viranomaisien kiinnostuskaan ehkä riitä siihen, mitä joku peräkylän Constantin elukoillensa tekee tai on tekemättä. Toki toimimattomuus saattaa myös johtua yksinkertaisesti siitä, että naapurustossa kaikki ovat toimineet samoin jo sukupolvien ajan, eivätkä näe toimintaa vääränä ja täten kukaan ei ilmoitusta viranomaisille tee.

Uskonnon ja kulttuurin luomat mielipiteet elää vahvoina. Esimerkiksi eutanasia nähdään Romaniassa hyvin eri tavalla kuin Suomessa. Eri uskontojen ymmärtäminen on tärkeää, sillä joissain maissa se ohjaa vahvasti yleisiä mielipiteitä ja tästä vakaumuksesta poikkeaminen on isompi asia kuin sitä ehkä ensin ajattelee. Kun ihminen elää vahvasti uskossa ja yhtäkkiä joutuukin ristiriitaan näkemyksestään, saattaa se pudottaa pohjan koko elämältä ja siihen mihin on aina uskonut. Uskonto antaa toisille voimaa elää läpi elämän vaikeuksien ja se antaa raamit moraaleihin. Eutanasiaan liittyy siis esimerkiksi kysymyksiä moraalista, jumalan tahdosta, seurakunnan ja yhteisön ajatuksista, seurakunnan asettamista ohjeista ja näiden tulkinnasta, tiedon puutteesta, pelosta ja syyllisyydestä. Jos siis pohditaan eutanasiaa, on eutanasian hyväksyminen mahdollisesti koko elämäntapaa syvästi järisyttävä päätös.

Tämä kaikki onkin hyvä pitää mielessä kun pohtii esimerkiksi Romanian koirien tilannetta ja millaisilla resursseilla ja ajatuksilla siellä pelataan.

Carpen koiratarhan asukkaita.

Ihmiset tarhoilla – toivon ja tuskan välissä

Tarhojen eläinsuojelijat tekevät valtavan arvokasta työtä ja antavat työlleen sekä koirilleen kaiken mitä heillä on annettavanaan. Rakkaus koiriin näkyy ja he ovatkin antaneet koko elämänsä koirille ja huolehtivat heistä välillä, jopa omien resurssiensa äärirajoille asti. Heidän työnsä on jatkuvaa tasapainoilua resurssien, ajan ja tunteiden välillä. Usealla heistä on normaali päivätyö ja työnsä jälkeen he menevät tarhoillensa ja hoitavat siellä elämiä. Tällainen elämäntapa on raskasta monella tapaa ja monet heistä ovat tehneet tätä jo vuosikymmeniä. He näkevät joka päivä koiria, joita he eivät pysty auttamaan, vaikka haluaisivat. Koiria joiden elämä on täynnä kipua ja taistelua selviytymisestä. Joinain päivinä he näkevät ja kokevat läheltä ihmisen kyvyn todelliseen pahuuteen. Turhautumisen ja vihan tunteet, kun taas joku hylkää koiransa ja/tai vastasyntyneet pennut.

He taistelevat koirien olojen parantamiseksi tietyillä pahamaineisilla kunnallisilla tarhoilla, joissa osassa koirat on sullottu minimaalisiin häkkeihin loppu elämäkseen ja näitä häkkejä on sadoittain vieri vieressä isossa hallirakennuksessa. Tämä parin neliön häkki on pahimmillaan missä koira elää koko elämänsä ja kokee ankean loppunsa, joskus vuosien päästä. Yhdessä isossa hallissa saattaa olla jopa yli tuhat koiraa ja meteli on sen mukainen valtavassa kaikuvassa metallilaatikossa. Näiden "helvetti maan päällä" hallien rinnalla, perus tarhat tuntuvat loma resorteilta. Useimmiten työntekijät ovat töissä vain rahan takia, eikä heillä välttämättä ole yhtään positiivista ajatusta koirista. Yksityisiä tarhoja on toki monenlaisia. On niitä, joilla on paremmat resurssit ja heillä koirat voivat saada jopa lenkitystä ja virikkeitä. Toisilla resurssit ovat huonommat ja heillä tarjotaan lähinnä jonkin asteista suojaa, ruokaa, vettä ja tarvittaessa eläinlääkärin palveluita. Kaikkia kuitenkin yhdistää halu parantaa koirien ja eläinten tilannetta parhaansa mukaan.

One Rescue Association tarhalla Cosobassa asustavia koiria.

Kodittomia koiria on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan liikaa. Kaikkia ei voida mitenkään auttaa tai ottaa turvaan, sillä apua tarvitsevia koiria on miljoonia. Ainoa kestävä ja eettinen ratkaisu onkin kansalaisten valistus ja koirien sterilointi/kastrointi. Tämä on se tärkein työ, mitä vastuulliset Rescueyhdistykset ympäri maailmaa tekevät. Ihmisten valistus siinä, että tieto ja ymmärrys koirista sekä koirien oikeanlaisesta kohtelusta lisääntyy. Romaniassa omistetutkin koirat asuvat usein vapaana pihalla ja saavat kulkea kylillä oman mielensä mukaan. Näitä koiria ei suinkaan ole aina steriloitu tai kastroitu, mikä aiheuttaa ongelmien kertaantumista.

Kansalaisten valistus on välillä niinkin yksinkertaisella tasolla kuin, että koirilla tulisi olla vettä koko ajan tarjolla ja edes nappuloita tulisi saada joka päivä. Silloin tällöin viskotut salaatin tai kaalinlehdet eivät ole riittävää ruokaa koiralle. Pahimmillaan yritetään saada ihminen ymmärtämään, ettei koiraa saa hakata ja, että koirat tuntevat kipua siinä missä ihminenkin. Toisinaan yritetään saada ihminen viemään eläin eläinlääkäriin lopetettavaksi, sillä eläin on henkihieverissä ja/tai kärsii suunnattomasti kivusta. Valistus ja uskomusten rikkominen steriloinnista, sekä sen tarjoamista näille ihmisille, jotta koirat ei pääsisi lisääntymään hallitsemattomasti ja täten jatkaisi kodittomien kiertoa ja pahenna tilannetta entisestään on tärkeintä mitä eläinten hyväksi voidaan tehdä. Koiran adoptointi pelastaa vain kyseisen yksilön, mutta pitkäjänteinen valistus auttaa koko suurta ongelmaa.

Tarhoilla huomaa konkreettisesti kuinka paljon rescueyhdistykset ja yhdistyksien toimintaa tukevat tavalliset kansalaiset ympäri maailman pystyvät auttamaan heidän työtään ja koirien tulevaisuutta. Olipa siis tapasi auttaa mikä tahansa - Rahan lahjoittaminen, somen seuraaminen (reagoiminen postauksiin, postausten jakaminen), tapahtumissa auttaminen tai vierailu, vapaaehtoisena toimiminen, myynnissä olevien tuotteiden ostaminen tai yhden elämän pelastaminen adoptoimalla, olet osa valoisamman tulevaisuuden luomista ja panostuksesi on arvokasta.

---

Koiria, joiden maailma on häkki ja hetki

Vilinä Carpen tarhalla Romaniassa 2025.

Moni tarhalla elävä koira ei ole koskaan saanut kokea kotia tai oman perheen rakkautta. Osa on syntynyt kaduilla, osa tuotu tarhalle pikku pentuna, osa on ollut joskus jonkun oma, mutta jäänyt sitten turvattomaksi. Tarhalla niiden elämä on rutiinia: ruokinta, siivous, haukkuvien naapurien äänet, satunnaiset harvoin käyvät vierailijat.

Silti monet toivovat joka kerta, kun ihminen kävelee ohi, että ihminen pysähtyisi heidän kohdalleen antamaan läheisyyttä. Toiset menevät tästä harvinaisesta herkusta aivan pähkinöiksi ja rakastavat vierasta ihmistä koko tunteella. Joillekin riittää yksi katse, yksi lempeä sana. Toiset kääntyvät pois ja piiloutuvat yrittäen olla näkymätön, koska luottamus ihmisiin on kulunut loppuun.

Elämä tarhalla – selviytymistä päivä kerrallaan

Monilla rescuekoirilla arki tarhalla on jatkuvaa selviytymistä. Vaikka monet tarhat tekevät parhaansa tarjotakseen ruokaa, suojaa ja hoitoa, resurssit ovat usein rajalliset. Vuodenaikojen tuomat muutokset säähän ja lämpötiloihin antaa omat haasteensa. Tilat ovat ahtaita, melu ajoittain kovaa ja stressitasot korkeita. Koirien välinen dynamiikka on muuttuvaa ja pienetkin konfliktit voivat kasvaa suuriksi, kun tila ja resurssit ovat niukat. Koirien terveysongelmat jäävät toisinaan huomaamatta, resurssit rajoittavat hoitoa tai niitä ei ymmärretä.

Osa koirista sopeutuu oloihin paremmin – toiset vetäytyvät, muuttuvat varautuneiksi tai yliaktiivisiksi. Joillakin pelko, turhautuminen ja stressi näkyvät voimakkaina reaktioina kuten haukkumisena, rähjäämisenä tai aggressiivisuutena. Tämä ei kerro “ongelmakoirasta”, vaan koirasta, joka yrittää selviytyä vaikeassa ympäristössä.

Poni MG Rescuen tarhalla 2025.

Koiria on aivan joka lähtöön. Isoja, pieniä, keskikokoisia ja niitä ponin kokoisia. Toiset reippaita intoa huokuvia sylimyyriä ja toiset arempia innokkaiden koirien varjoja. On paksua turkkia, pitkää karvaa, lyhyttä karvaa ja osalla turkki tuntui niin ohuelta, että voi vain kuvitella kuinka kylmä talvipakkasilla tarhaoloissa tulee olemaan. Osa oli hyvinkin persoonallisen näköisiä ja osa hukkui massaan olemalla varmaankin liian tavallinen. Oli klassisen kauniita, pieniä valkoisia pörröjä ja heitä jotka näytti "perus romanialaiselta kulkukoiralta".

Vaikka koiraa ei koskaan tulisi valita ulkonäön perusteella, on silti karu fakta, että jo tarhalla osataan pelkän ulkomuodon perusteella arvata ketkä tulevat saamaan eniten kyselyitä, mistä koirasta sähköposti kerta kaikkiaan räjähtää ja kuka ei välttämättä saa edes yhtä kyselyä vuosien aikana.

Moni saattaa vannoa puhdasrotuisuuden puolesta ja jopa halveksua sekarotuisia rescuekoiria. Uskon tämän kuitenkin johtuvan pitkälti ymmärtämättömyydestä ja tietyllä tapaa tiedon puutteesta. Rescuekoirat siinä missä puhdasrotuisetkin ovat koiria. Rescuekoira ei sovi kaikille moninaisista syistä johtuen ja tämä on täysin hyväksyttävää. Koira on kuitenkin aina koira oli historia tai "rotu" mikä tahansa, eikä yksikään ole parempi tai huonompi kuin toinen.

One Rescue Association tarhalla Cosobassa asustavia pieniä sisäpihan koiria.

Yksi kurjimmista asioista oli nähdä pienet iloiset ja ihanat pennut. Erityisesti ne tummat ja mustat pennut. Heissä ei ole mitään vikaa ja vaikuttavat aivan normaaleilta pennuilta eri persoonallisuuksilla. Mutta tiedämme jo valmiiksi, että heidän tiensä tarhalta kotiin asti tulee olemaan kivinen. He eivät ehkä koskaan tule löytämään sitä omaa kotia, vain koska tumma/musta väritys on niin monen mielestä epämiellyttävä. Ei auta vaikka kyseinen koira olisi kuinka iloinen ja reipas tai varsinainen sylimyyrä ja pusumagneetti. Mitä vanhemmaksi ja isommaksi nämä mustat unohdetut elävät sen vaikeampaa heidän on löytää sitä omaa kotia. Tähänkin syyt ovat moninaisia, mutta paljon liittyy esimerkiksi uskomuksiin tumman värityksen pahaenteisyydestä ja siitä, ettei tumma koira ole erityisen kuvauksellinen ja "mediaseksikäs".

---

Monien tunteiden ja ajatusten matka

One Rescue Association tarhalla Cosobassa tapasimme näinkin ihanan tyttösen.

Meille aktiiveille matka oli työntäyteinen. Päivitimme 5 päivän aikana (kaksi näistä päivistä oli vain puolikkaita, sillä matkustus söi ison osan päivästä) yli 100 koiran tiedot, otimme uusia koiria adoptioon noin 60kpl ja tapasimme/näimme noin 900-960 koiraa tällä reissulla. Luku on iso, mutta kodittomien koirien kokonaisuudessa lähes mitätön. Maailmassa on arvioitu olevan jopa 600 miljoonaa koditonta koiraa. Romaniassa tämä arvio on noin 2-5 miljoonaa. Näitä lukuja on vaikea edes käsittää.

Somessa nähdään lähinnä vain "kiiltokuvaa" koirien rapsuttelusta ja pusuttelusta, mutta todellisuudessa kaikki tämä on koiran jatkuvaa arviointia ja kyseisen yksilön mahdollisuus päästä ja olla mukana adoptio ohjelmassa. Tarkkailemme jatkuvasti kaikkea koiran käytöstä meidän (vieraiden ihmisten) kanssa ja miten se eroaa esim. tuttujen ihmisten seurassa. Puhumme koiran historiasta, millaista elämä tarhalla on ollut, onko terveyden osalta ollut huomioita ja mitä muita tietoja tarhan henkilökunta voi meille koirasta kertoa (esim. tuleeko toimeen toisten koirien kanssa, ottaako namin kädestä, ottaako namin kahdesta kädestä, tuleeko rapsuteltavaksi ilman herkkuja, ottaako namin seisovalta ihmiseltä, miten hoitotoimenpiteet sujuu tai onko tarkka resursseista yms.).

Loma on tästä matkasta kaukana ja nämä on yksi intensiivisimmistä päivistä aktiivin elämässä. Matkaan lähdetään mahdollisimman vähillä tavaroilla ja Airbnb on aina tarhoihin nähden mahdollisimman hyvällä sijainnilla ja tietysti mahdollisimman edullinen. Päivät vietetään mahdollisesti täysin tuntemattomien henkilöiden kanssa kylki kyljessä 24/7. Päivät ovat pitkiä, unet jäävät vähäisiksi, päivän jälkeen olo on välillä kuin olisi uinut eritteissä ja kurassa, varsinaisia taukoja on vähän, syöminen on vähän mitä sattuu ja enimmäkseen huoneenlämmössä säilyvää. Päivät alkaa aikaisin valmistautumisella ja pitkän tarhapäivän, somen tekemisen, matkojen ja kaupassakäynnin jälkeen on vielä jokaisen suihkussa käynti, pyykinpesua, kuivumaan ripustamista ja varusteiden desinfioimista. Illalla vielä voidaan pilkkoa seuraavan päivän herkkuja koirille, täydentää tietoja tai yrittää viedä materiaalia verkkoon, jos nettiyhteys sen sallii. Eikä työ jää vain reissuun, vaan reissun jälkeen on satojen koirien tietojen päivittäminen, puhtaaksi kirjoittaminen, tuhansien videoiden ja valokuvien lisääminen verkkoon sekä yhteyshenkilöiden etsiminen koirille. Tarhakokemus on myös kaikille hyvin erilainen ja kaikki käsittelevät nähtyä ja koettua eri tavalla. Päivät ei ole ennalta arvattavia tai kaksosia keskenään vaan mitä vaan voi tulla eteen ja tapahtua.

Mitä tällainen matka tekee mielelle?

Itselle kokemus oli erittäin antoisa ja reissusta jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis. Matkasta jäi paljon lämpimiä muistoja, enkä malta odottaa seuraavaa reissua. On kuitenkin absurdia ajatella, etteikö reissu olisi ollut myös omalla tavallaan henkisesti raskas. Monia ajatuksia ja tunteita tuli kuitenkin käytyä läpi. Surua, vihaa, toivoa, ymmärrystä ja nöyryyttä.

• Surua kokonaistilanteesta ja yksittäisten koirien kohtaloista.

• Vihaa ihmisen kykyyn suoraan pahuuteen ja kuinka usein tiedon puute ja ihmisen paha olo johtaa toisten puolustuskyvyttömien kärsimykseen .

• Toivoa siitä että, jossain on vielä valoisa tulevaisuus.

• Ymmärrystä siitä mitkä kaikki asiat ovat tähän johtaneet ja ylläpitää tilannetta. ymmärrystä siitä, miten paljon on tehtävää ja miten vähän yksittäinen ihminen voi muuttaa, mutta miten paljon isompi ryhmä voi saada aikaan.

• Nöyryyttä sanan jokaisessa tarkoituksessa.

Tunnelma tarhoilla oli loppujenlopuksi hyvin rauhallinen ja omituista kyllä, ajoittain jopa seesteinen. Tämän rauhan rikkoi oikeastaan vain meidän vierailu. Vieraiden ihmisten vierailu nostaa aina koirien stressitasoja. Koirille tämä paikka on koti ja tarhan henkilökunta on osa tätä toisinaan valtavaa perhettä. Jokaisella on oma paikka, oma porukka ja oma alue. Vieraita tarhoilla käy vain harvoin mikä on samalla sekä hyvä, että huono asia. Me olemme vieraita ja meistä täytyy varoittaa.

Näissä koirissa näkyy koko spektri siitä, mitä tarkoittaa olla eläin ihmisen maailmassa. Ne, joita rakastetaan ehdoitta, ne jotka elävät vain tietyn käyttötarkoituksen vuoksi ja ne, jotka jäävät väliinputoajiksi. Mikään ei estä heitä joutumasta hylätyksi ja päätymästä samaan tilanteeseen. Juuri siksi tällaiset matkat ovat myös peili. Ne pakottavat kysymään: mitä minä teen asioiden parantamiseksi, miten minä elän, millainen esikuva haluan olla lapselleni, miten kohtaan oman koirani, miten kohtaan koirani tunteet, pelot ja tarpeet?

Sydän särkyy tuhansiksi palasiksi varsinkin niiden koirien kohdalla, joiden tiedän jäävän tarhoille ehkä kunnes heidän matkansa täällä loppuu ja he liittyvät tähdeksi muiden rinnalle. Joidenkin kohdalla tarhaelämä on se ainoa mitä he tulevat koskaan näkemään ja kokemaan. Tähän on monia syitä, mutta esimerkiksi osalla aggressiivinen käytös on sellaista, ettei heille sopivaa kotia tule koskaan löytymään. Toisinaan koira voi olla niin pelokas, ettei tällöinkään sopivaa kotia löydy ja matkustus/valmistelut saattaisivat jo itsessään olla liian traumaattisia kyseiselle yksilölle.

Nämä on kuitenkin niitä, jotka koskettavat itseäni eniten. He joita mietin yön pimeinä tunteina. He joiden toivon saavan tarhalla paljon positiivisia kokemuksia, joiden myötä he voisivat reipastua. Tämä on kuitenkin isolta osalta toiveajattelua, sillä näiden koirien kanssa ei pelkät minimaaliset hyvät kokemukset auta. Heidän kanssaan tulisi tehdä paljon töitä ja johdonmukaisesti rakentaa luottamusta pitkällä aikavälillä säännöllisesti. Tällaiseen ei tarhoilla ole resursseja.

MG Rescuen tarhalla asustava sisko ja hänen veli.

Tesoro. Tiedän, että on vaarallista nimetä koira päässä, koska sitä vaikeampaa tätä koiraa on saada pois ajatuksista. Tämä mustavalkoinen upeus, kuitenkin teki lähtemättömän vaikutuksen. Yksi noin viiden minuutin kohtaaminen ja hän pyörii edelleen ajatuksissa päivittäin. Kyseisen koiran katse oli se, joka suli verkkokalvoille. Ei iloinen, ei hämmentynyt, ei aggressiivinen, ei kauhistunut. Katse oli omalla tavallaan tyhjä, joka ei oikeastaan sisältänyt edes odotusta. Katse oli omalla tavallaan alistunut kohtaloon, jolle ei ollut enää odotusarvoa. Omalla tavallaan rikkinäinen sielu, jonka pelko ja toivon hiipuminen on lamaannuttanut. Hän on toki vain yksi miljoonista, mutta tämä yksi oli kaiken keskellä merkityksellisin jostain syystä juuri minulle. Toivonkin, että tämä koira tulee kirjoittamaan oman lukunsa oman elämäni matkalla ja jonain päivänä meidän tiet kohtaavat vielä... tavalla tai toisella.

---

Kulttuuri kupla ja muutos

Xylia, Zeno ja Zenon sisarukset Cosoban One Rescue Association tarhalla.

Jos muutoksen aikaansaaminen olisi helppoa oltaisiin se jo tehty aikapäiviä sitten. Mikään ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista tai mustavalkoista. Me elämme Suomessa tietynlaisessa kuplassa. Tätä kuplaa säätelee läheiset ihmiset, omat uskomukset, oma kasvatus, Suomen kulttuuri ja laki. Voi olla vaikeaa päästää irti omista ajatuksista ja mielipiteistä niin, että voisi ymmärtää toisen hyvin erilaisen ihmisen ja hänen oman kuplan sisäistä ajatusmaailmaa.

Ajatusleikkinä voit miettiä mikä on sinun vahvin mielipiteesi (aihe vapaa)? Nyt asetat vastapuolelle henkilön, joka on täysin eri mieltä oman mielipiteesi kanssa ja myös uskoo siihen yhtä vahvasti. Miten lähtisit muuttamaan tämän henkilön mielipidettä aiheeseen niin, ettei hän peräänny, sulje sinua pois, ala sotimaan sinua vastaan ja että lopputuloksena saat hänen kantansa muutettua? Jokainen on varmasti joskus ollut tällaisessa tilanteessa ja uskon, että ani harva on nähnyt muutoksen yhden tai edes 55 keskustelun jälkeen. Varmasti useimmiten yhteisymmärrykseen ei edes olla päästy. Entä kun kyseessä onkin iso kokonaisuus, vahvat kulttuurilliset asenteet, uskomukset, kasvatus, resurssien puute, maassa vallitseva laki ja monia pieniä osa-alueita, joista kaikista tulisi käydä erikseen keskustelu muutoksesta? Kun kyseessä ei ole vain yksi ihminen vaan miljoonia?

On ymmärrettävä, että iso muutos vie aikaa, eikä mitään muutosta saada aikaiseksi runnomalla omaa ajatusmaailmaa päin toisen kasvoja samalla kertoen kuinka väärin toinen omasta mielestä tekee. Taistelemalla jääräpäisesti saadaan aikaan vain vastarintaa. Rescueyhdistykset ympäri maailmaa voivat auttaa vain mikäli paikalliset kokevat tulevansa ymmärretyiksi ja kunnioitetuiksi. Jos paikalliset kokevat yhdistyksen liian päällekäyvänä tai näkevät yhdistyksen jonain kuoleman enkelinä heidän rakkaille koirilleen, loppuu yhteistyö ja samalla auttaminen. Asioista on siis pakko käydä vuoropuhelua ja löytää kultainen keskitie missä luovia. Olemme tietysti itse aina varmoja oman mielipiteemme oikeellisuudesta, mutta niin on toinenkin osapuoli. Itse välillä mietin monienkin asioiden kohdalla onko oma mielipiteeni edes se oikea. Vaikka voisin sen juuri nyt perustella tutkimuksin, kokemuksien ja muiden asioiden valossa, voinko kuitenkaan olla täysin varma sen oikeellisuudesta isommassa kokonaisuudessa ja niiden sivuvaikutuksista. Ehkä, ehkä en. Elämä on oppimista ja ymmärtämistä.

Cosoban One Rescue Association tarhan sisäpihalla saimme runsaan ja varsin lämpimän vastaanoton.

Muutos on hiljaista, vakaata ja toivon mukaan pysyvää.

Se on pieniä voittoja ja hetkiä matkan varrella.

Onko sinulla kysyttävää tai ajatuksia rescuetoiminnasta tai Romaniasta tulevista koirista? Kommentoi suoraan blogipostaukseen tai instagramin puolelle.